Yoko Tsuno

KhanyKhany

Yoko matkustaa usein mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin. Albumissa Matka maan uumeniin hän tapaa uuden ystävän, Khanyn. Vaikka tapahtumat alkavatkin Maassa, seikkailevat Yoko ja hänen hyvä ystävänsä Khany useimmiten avaruudessa. Khany on kotoisin kaukaiselta Vinean planeetalta, kuten kaikki hänen maamiehensäkin. Khanylla on myös kaksossisar Poky, joka kummallista kyllä on huomattavasti Khanya nuorempi.

Khanyn isä, Sadar, oli vinealainen tiedemies, joka tosin kuoli horroksessa, mutta hänen muistinsa on tallennettu muistipiiriin ja hän voi yhä kommunikoida, ajatella ja elää mekaanisten apuvälineiden varassa. Khany tapaa isänsä tai paremminkin hänen muistinsa Vinean kolme aurinkoa albumissa. Samassa seikkailussa herätetään Khanyn äiti, Synda, horroksesta. Synda on ollut Khanyn tavoin horroksessa pari miljoonaa vuotta ja hänen elintoimintonsa ovat olleet pysähdyksissä tuona aikana. Seurauksena on, että Synda on nyt suurin piirtein saman ikäinen kuin tyttärensä Khany, ja he sopivatkin olevansa jatkossa sisaruksia.

Roger Leloup kertoo: "Halusin tämän tapahtuvan hyvin aikaisin albumisarjassa. Halusin tuoda esille, mitä tapahtuu, kun kaksoset eivät herää samaan aikaan. Voidaan siis sanoa, että vanhempi sisaruksista on enemmänkin kuin äiti nuoremmalle. On myös hauskaa nähdä Pokyn kaltainen nuori tyttö niin kovin futuristisessa ja kehittyneessä maailmassa."

Perhe

isä
Sadar
äiti
Synda
kaksossisar
Poky

Albumit

  • Kifan pakolaiset
  • Henkien portti
  • Titaanit
  • Matka maan uumeniin
  • Vinean kolme aurinkoa
  • Vinean arkkienkelit
  • Ixon valo
  • Paholaisen palvelijatar
  • Khanyn salaisuus
  • Kuolemattomien temppeli
  • Saturnuksen kaksoset
  • Vulcanuksen ahjo

PokyPoky

Poky on Khanyn kaksossisar, vaikka ei ensi näkemältä uskoisi. Tähän on kuitenkin erikoinen selitys. Matkustaessaan avaruudessa sisarukset vaivutettiin syvään ja pitkään uneen. Khany herätettiin kuitenkin useita vuosia ennen Pokya, ja näin ikäero syntyi.

Sisarukset seikkailevat yhdessä ja heidät nähdään samoissa albumeissa. Yokon adoptiotytär Ruusu on suunnilleen samanikäinen ja on Pokyn hyvä ystävä. Myös Ruusu seikkailee aina silloin tällöin samoissa tarinoissa Pokyn kanssa.

Perhe

isä
Sadar
äiti
Synda
kaksossisar
Khany

Albumit

  • Kifan pakolaiset
  • Henkien portti
  • Titaanit
  • Matka maan uumeniin
  • Vinean kolme aurinkoa
  • Vinean arkkienkelit
  • Ixon valo
  • Paholaisen palvelijatar
  • Khanyn salaisuus
  • Saturnuksen kaksoset
  • Vulcanuksen ahjo

SyndaSynda

Synda on Khanyn ja Pokyn äiti, vaikka näyttääkin yhtä nuorelta kuin tyttärensä Khany. Synda vaivutettiin kaksi miljoonaa vuotta kestäneeseen horrokseen, josta hänet herätettiin Khanya myöhemmin ja näin syntyi erikoinen ikäero. Synda herätetään horroksesta Vinean kolme aurinkoa -albumissa, kun Khany ja Yoko ystävineen ovat palanneet Maasta takaisin Vinealle, missä vinealaiset on vaivutettu horrostilaan planeettaa uhanneen luonnonmullistuksen ajaksi.

Perhe

aviomies
Sadar
tytär
Khany
tytär
Poky

Albumit

  • Titaanit
  • Vinean kolme aurinkoa

HegoraHegora

Hegora on vinealaisen, meren pohjassa sijaitsevan Kuilun kaupungin kuningatar. Tarkalleen ottaen Hegora on robotti, joita on kuusi samanlaista kopiota. Yksi näistä tuhoutuu meripeto styrin iskusta, mutta Hegora jatkaa toimintaansa uuden kopion turvin. Tuhoutunut robotti asetetaan erityiseen elvyttäjään, josta robotin tiedot siirtyvät uuteen kopioon. Hegora hallitsee kaupunkiaan kovin ottein ja sen seurauksena osa roboteista on noussut vastustamaan häntä. Hegoran sarkofagihuonetta vartioiva Tryak-robotti tuhoaakin yhden kuningattarensa kopioista heittämällä tämän alas useita kerroksia. Tryak tuhoaa loputkin Hegoran robottikopiot, joten Hegoran tarina on näennäisesti päättynyt.

Albumit

  • Kifan pakolaiset
  • Vinean arkkienkelit

VynkaVynka

Vynka on vinealainen avaruuspilotti. Taitava avaruusaluksen lentäjä seikkailee usein Khanyn parina ja osallistuu vaativiin operaatioihin niin avaruudessa kuin maanpinnallakin.

Albumit

  • Titaanit
  • Vinean kolme aurinkoa
  • Vinean arkkienkelit
  • Paholaisen palvelijatar
  • Vulcanuksen ahjo

KarpanKarpan

Karpan on maanalaisen vinealaisen yhdyskunnan kovaotteinen turvallisuuspalvelun päällikkö. Karpanin apuna on joukko vinealaisia, eikä hän kaihda käyttää voimaa tai aseita omiaankaan kohtaan. Karpan ei ole kovin suosittu vinealaisten keskuudessa, vaikka hänellä onkin melko paljon valtaa. Pahamaineinen turvallisuuspäällikkö menehtyy Vulcanuksen ahjo -albumissa. Karpan mainitaan uudelleen Khanyn salaisuus -albumissa, jossa hänen adjutanttinsa Gorka suunnittelee pahojaan Mars-planeetan uumenissa.

Albumit

  • Matka maan uumeniin
  • Vulcanuksen ahjo

LathyLathy

Lathy on vinealainen biovarmistaja. Hänen tehtävänään on valmistaa vinealaiset pitkälle matkalle horroksessa. Hän on myös taitava naispilotti.

Albumit

  • Paholaisen palvelijatar
  • Kuolemattomien temppeli
  • Saturnuksen kaksoset