Matka maan uumeniin
Kaunis japanilaisneito Yoko Tsuno ystävineen lähtee tutkimaan maanalaista virtaa, mutta vaarattomalta tuntuva tehtävä johtaakin seikkailuun syvälle planeettamme uumeniin. Sankarit kohtaavat outoja, sini-ihoisia ihmisolentoja, joiden käytössä on mitä uskomattomampia laitteita. Mistä nämä muukalaiset ovat peräisin? Ovatko he ystäviä vai vihollisia?
- Numero
- 12.
- Aihepiiri
- Avaruus
- ISBN
- 9789524693370
- Alkuperäisteos
- Le Trio de l’étrange
- Alkuperäinen järjestysnumero
- 1.
- Alkuperäinen ilmestymisvuosi
- 1971
- Suomenkielinen julkaisuvuosi
- 2005
- Julkaisija
- Egmont Kustannus Oy
- Kääntäjä
- Vesa Nykänen
- Painopaikka
- Belgia
- Ladonta
- Graafinen suunniittelutoimisto Pisara Oy
- Latoja
- Janne-Matti Keisala
- Sidos
- pehmeäkantinen
- Korkeus
- 29,5 cm
- Leveys
- 21,3 cm
- Paino
- 165 g
- Sivumäärä
- 48
- Alkuperäinen ilmestymisjärjestys
-
- Suomenkielinen ilmestymisjärjestys
-
Seikkailijat
Tässä albumissa seikkailevat:
Trivia
Alkuperäinen ranskankielinen albumi Le Trio de L’Etrange oli ensimmäinen Yoko Tsuno -seikkailu. Se ilmestyi jatkotarinana belgialaisen Spirou-sarjakuvalehden numeroissa 1726-1742 alkaen toukokuun 13. päivästä ja päättyen syyskuun 2. päivään vuonna 1971. Tästä nopeatempoisesta ja ainutlaatuisesta kahden sivilisaation kohtaamisen kuvaavasta seikkailusta tuli välittömästi klassikko. Huippuunsa hiotut ja laadukkaat asetelmat, yksityiskohdat ja tarina ovat varmasti olleet seurausta pitkästä harjoittelusta maailmankuulussa Brysselin mestarien, Hergén ja Jacques Martinin koulussa. Lukijoihin vaikutti erityisesti vinealaisten outo sininen iho ja heidän alkuperänsä Maan ulkopuolelta saaden heidät haluamaan lisää. Jo pelkästään sana "Vinea" on mystinen ja mielikuvia herättävä.
Seikkailun juuret juontavat tekijän nuoruuteen. Roger Leloup kertoo: Isäni oli parturi Verviersin kaupungissa, ja törmäsin siellä sattumalta vanhaan Nivea-voiteen julisteeseen. Väänsin nimestä sanan Vinea ja kuvittelin kaikkien tätä voidetta käyttävien muuttuvan siniseksi. Se oli kaunis nimi planeetalle, joka nopeasti alkoi hahmottua mielessäni. Halusin myös, että ulkoavaruudesta tulevat hahmoni erottuvat ihmisistä. Toisinaan kirjapainossa värit näkyivät vaaleanpunaisina ja joskus sinisinä. Vihreät värit muuttuivat joskus keltaisiksi tai sinisiksi. Päädyin lopulta vaalean siniseen väriin, joka pysyi muuttumattomana painossa ja erotti hahmoni Smurffeista. Värimääritys tuotti muutenkin päänvaivaa alkuvaiheessa. Joskus Yoko näytti keltaiselta kuin sitruuna. Tietokoneiden aikana värit ovat alkaneet pysyä tasaisina, ja olen erittäin tyytyväinen Studio Leonardon värityksiin, mutta aina pitää varautua yllätyksiin lopullisessa painotuotteessa.
Julkaisematon kansikuvan luonnos
Nykyään piirtämisen suurin ongelma ovat itse hahmot. Vaikka olen oppinut ja saanut lisää kokemusta, keskittyvät oppini tarinankerronnan eri osiin, kuten sivun asetteluun, koristeluun, aluksiin, teksteihin, kuvien sijoitteluun, väreihin ja niin edespäin. Varsinainen ongelma on kasvoissa ja asenteissa, joista näkyy, että olen tässä suhteessa itse asiassa yhä aloittelija. Hergé ei koskaan antanut piirtää hahmoja. Jouduin tällä alueella luomaan oman tyylini. Maurice Tillieux (1921-1978) kertoi minulle, että voisi olla helpompaa omaksua jonkinlainen puolikarikatyyrin sävy kuin yrittää realismia. Juuri tätä karikatyyrimäistä tyyliä toteutin Spirou-lehden sarjassa. Aluksi haparoin, mutta toisessa albumissa Yoko on jo saavuttanut tiettyä tasaisuutta. Haluan oikeastaan piirtää realismia, mutta pitää hamoissa samalla tiettyä tyyliä. Epäolennaisia yksityiskohtia pitää yksinkertaistaa ja jättää piirtämättä. Housuissa ja paidoissa on varmasti paljon enemmän ryppyjä kuin mitä minä piirrän... Värit ovat myös merkittävässä roolissa etupäässä siksi, etten juurikaan käytä suuria tummia alueita. Täydelliseen realismiin joutuisin käyttämään paljon enemmän mustaa väriä.
